Raskasta Joulua at Kuopio-halli

Kuopio-halli - Raskasta Joulua at Kuopio-halli

Kuopio-halli
lauantai 16.12.2017
Mistä 20:00 Aikeissa 23:00
Kuopio-halli
FinlandKuopioOpistotie 470200
Näytä kartalla
1436 osallistuja
Koko kansan suosion saavuttanut Raskasta joulua -konserttikiertue nähdään tänä vuonna areenoilla ja halleissa

Vuosien saatossa laadukkaaksi taiteelliseksi kokonaisuudeksi kasvanut Raskasta joulua -kiertue on vakiinnuttanut paikkansa koko kansan uutena jouluperinteenä. Viime jouluna kahdettatoista kertaa järjestetty kiertue keräsi yhteensä ennätykselliset 35 000 kävijää myyden lähes kaikki konserttipaikat täyteen. Jopa presidentti Sauli Niinistö kertoi joulupäivityksessään olleensa vaikuttunut Raskasta joulua -konsertista ja lisäksi suomalainen konsepti herätti kiinnostusta myös ulkomailla.

Tänä vuonna kiertue kasvaa aikaisempaa suuremmaksi: marras-joulukuun aikana 23 paikkakuntaa kiertävä kiertue järjestetään useammassa konserttikaupungissa areenalla tai hallissa. Lisäksi myös konserttien visuaalinen show kasvaa entisestään: luvassa on isoja screenejä, pyro-tehosteita sekä näyttävä valo-show, johon panostetaan tänä vuonna erityisen paljon.

- Ihan mahtavaa, että saamme vihdoin jokaiselle paikkakunnalle tuotua täystuotannon ja täyden shown kaikkine elementteineen. Tänä vuonna show on isompi kuin koskaan ja olemme erityisesti myös panostaneet esityksen visuaaliseen puoleen. Nyt saamme kaikille tapahtumapaikoille spektaakkelimaiset projisoinnit, jättiscreenit, pyrotekniikan ja valot. Jokaisella kiertuepaikkakunnalla on luvassa kokonaisvaltainen elämys! fiilistelee kitaristi Erkka Korhonen, jonka ideasta Raskasta joulua -kiertue on saanut alkunsa.

Raskasta joulua -kiertueella kuullaan jälleen rakkaimpia joululauluja huippuartistien tulkitsemina. Solisteina tulevalla kiertueella ovat mm. Marco Hietala, Floor Jansen, Tony Kakko, Elize Ryd, Antti Railio, Ari Koivunen, JP Leppäluoto, Tommi Salmela, Pasi Rantanen, Kimmo Blom ja Antoni Parviainen. Solistien paikkakuntakohtaiset esiintymiset julkaistaan myöhemmin ja lisäksi luvassa on myös uusia yllätyksellisiä nimiä ulkomaita myöten.
Kiertueen bändikokoonpano on sama kuin viime vuonna: orkesteria johtava kitaristi Erkka Korhonen, kitaristi Tuomas Väinölä, basisti Erkki Silvennoinen, rumpali Mirka Rantanen ja kosketinsoittaja Vili Ollila.
Pop Title
Pop TextPop Button1Pop Button2

Näytä rakkautta.

Anna like!

Kiitos.

Kuten jokainen haluaa help paljon.

Kiitos.