Kamelot (USA) - The Shadow World Tour 25.9.2018 Helsinki

Nosturi - Kamelot (USA) - The Shadow World Tour 25.9.2018 Helsinki

Nosturi
tiistai 25.9.2018
Mistä 19:00 Aikeissa 23:30
Nosturi
FinlandHelsinki
Näytä kartalla
103 osallistuja
Kamelot syyskuussa Helsinkiin ja Tampereelle

Yhdysvaltalainen progressiivista, sinfonista voimametallia soittava Kamelot saapuu syyskuussa Suomeen. Keikat ovat osa huhtikuussa ilmestyvän The Shadow Theory -albumin maailmanlaajuista julkaisukiertuetta.

The Shadow Theory laajentaa Kamelotin soundia. Vuoden 2016 lopusta alkaen työstetty pitkäsoitto yhdistelee suurta, perinteistä äänimaailmaa ja industrial-elementtejä. Sanomaltaan levy on pohdiskeleva: The Shadow Theory käsittelee nykyajan henkeä ja sen ongelmallisuutta.
– Maailman tulevaisuus on mielenkiintoisempi ja pelottavampi kuin koskaan. Tämä vastakohta on esillä useissa tulevan levyn biiseissä, kosketinsoittaja Oliver Palotai kertoo.

Kamelot on odotettu Suomen-vieras. Viimeksi vuosina 2013 ja 2015 täällä soittanut bändi on nykyisen laulajansa Tommy Karevikin kanssa todella kovassa live-iskussa. Syyskuussa 2018 Suomessa koetaan totaalinen metallielämys.

KAMELOT (USA) & special guests
The Shadow World Tour

ti 25.9.2018 Helsinki, Nosturi
ke 26.9.2018 Tampere, Pakkahuone


Näytä lisää
Ennakkoliput:
30 e + toimituskulut, 35 e ovelta
Tampereen liput myy Lippupiste ja Tiketti
Helsingin liput myy Ticketmaster




Promoter:
Nem Agency
Rowan Rafferty
rowan@nem.fi
050 585 7300
Pop Title
Pop TextPop Button1Pop Button2

Näytä rakkautta.

Anna like!

Kiitos.

Kuten jokainen haluaa help paljon.

Kiitos.